Suomessa on äärimmäisen uhan alaisia lintulajeja kohtuullisen monta. Itseasiassa näitä ovat:
- kiljuhanhi
- punasotka
- pikku-uikku
- haarahaukka
- niittysuohaukka
- kiljukotka
- tunturihaukka
- pikkusirri
- suokukko
- heinäkurppa
- rantakurvi
- mustatiira
- turturikyyhky
- tunturipöllö
- kuningaskalastaja
- tunturikiuru
- vuorihemppo
- peltosirkku
Näiden äärimmäisen uhan alla olevien lintulajien lisäksi vähintään yhtä suuri listaus on lintuja, jotka ovat erittäin uhanalaisia ja vielä kolmas kriittinen ryhmä ovat vaarantuneet linnut, joiden joukosta löytyvät myös mm. maakotka ja muuttohaukka. Samaan aikaan kun Suomesta on katoamassa pahimmillaan kymmeniä lintulajeja, Suomeen on saatu viime vuosien seurannan aikana 11 uutta lajia.
Lintuja seuraava Suomen Birdlife pitää tätä uhanalaisten lintulajien määrän kasvua osoituksena siitä, että valtio ei ole onnistunut luontotavoitteissaan pyrkiessään estämään luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Valtiolta odotetaan lisätoimia perinteiseen luonnonsuojeluun sekä luonnonsuojelualueiden hoitoon.
Suomella on kuitenkin keinoja hillitä tai pysäyttää lajien katoaminen. Tällaisia keinoja jopa lyhyellä aikavälilä ovat mm. satsaaminen luonnonsuojelualueiden kosteikkojen hoitoon ja luonnon moninaisuuden huomioiminen entistä paremmin maatalouspolitiikassa.
Uhanalaisuus
Suomalaisten nisäkkäiden uhanalaisuus ja tilanne on säilynyt viime vuodet kohtuullisella tasolla ja muutokset ovat vähäisiä. Tilanne on jopa parantunut saimaannorpan päästyä paremmalle tasolle. Sen sijaan lintulajien tilanne on huonontunut. Arvioiden mukaan Suomen linnuilla menee heikosti. Mikä sitten tekee linnusta uhanalaisen? Lintulajin määrän tulee vähentyä ainakin 30% kolmen sukupolven aikana. Esimerkiksi metsätiaisten kannat ovat laskeneet koska metsäluonto on muuttunut, mutta lintujen kannat ovat vieläkin miljoonan yksilön luokkaa. Parhaiten lintujen tilanne on lintuseuraajien mielestä nähtävissä kosteikkoalueilla, missä uhanalaisia lintulajeja ovat mm. haapana, metsähanhi, jouhisorsa ja punasotka. Kaikki Suomen sotkalajit ovat uhanalaisia, myös yhdeksän riistasorsaa. Yksi hieman yllättäväkin riskitekijä linnuille on ollut metsästysverotus, joka on ollut välillä liiankin voimakasta etenkin muuttoreiteillä ja talvialueilla.
Vesistön muutokset ja järvien ja lampien liiallinen rehevöityminen muuttavat vesilintujen elinympäristöä ja sen seurauksena särkikalakannat kasvavat ja ne syövät samaa ravintoa kuin vesilinnut.
Metsänhoito
Hömötiainen on lintu, joka kärsii toimivasta metsänhoidosta, sillä se ei enää löydä metsistä ruokaa. Vielä 50-luvulla hömötiainen oli Suomen neljänneksi yleisin laji pajulinnun, peipon ja metsäkirvisen jälkeen. 60-luvulla oli tavallista, että kilometrin metsäreitillä lintubongari näki talvilintulaskennassa 15 hömötiaista. Mutta nykyaikainen metsänhoito ja ihmisen asutuksen kasvaminen ovat muuttaneet metsiä. Avohakkuita oli ennen vain metsäyhtiöiden ja valtion mailla, kun niitä nyt on jokaisessa mahdollisessa paikassa. Etelä-Suomessa oli paljon hakamaa-tyyppistä metsää, missä myös lehmät laidunsivat, mutta tällainen metsätyyppi on käytännössä kadonnut. Vielä muutama vuosikymmen sitten yksityiset metsänomistajat korjasivat omilta mailtaan vain yksittäisiä puita, kun nyt puuta kasvatetaan teollisessa mielessä myyntiin. Ennen ei myöskään ollut istutustaimikkoja niin kuin nykyään, ja tämä johtuu kasvaneista avohakkuiden määrästä - suomalainen on ottanut metsänsä tehokäyttöön unohtaen itse luonnon ja sen lajit. Suomalainen metsäteollisuus on kehittynyt ja tuo vaurautta Suomelle, mutta samalla se on muokannut suomalaisista metsistä erilaisia. Metsissä ei ole enää niille ominaista aluskasvustoa ja kasvatettavat puut kasvatetaan yliluonnollisen lähelle toisiaan eikä puustossa ole enää linnuille tärkeitä vanhoja puita. Vanhojen metsienkin määrä vähenee. Nykyaikaiset talousmetsät eivät tarjoa pikkulinnuille enää syötävää. Kun metsät otetaan tehokäyttöön niin metsän todellinen ikä pienenee. Nuoressa talousmetsässä päällyskasveja on paljon vähemmän. Niiden puuttuminen heijastuu myös muuhun eliöstöön. Energiaa on saatavilla, mutta entistä laajemmin pirstautuneena. Hyönteisille ei ole entiseen tapaan jäkälää eikä muutakaan peruskasvillisuutta. Mutta hyvääkin on nähtävillä, sillä uudet hakkuukäytännöt ja metsien jatkuvat kasvatus ovat tuomassa toivottavasti tilanteeseen tulevina vuosikymmeninä valoa ja pikkulinnuille paremmat ruokailumahdollisuudet.